Nuorin tyttäreni totesi kerran: te menette nettiin, nuoret alkaa olla netissä koko ajan!
Jäimme puolison kanssa pohtimaan maailman muutoksia. Meidän sukupolvemme on tuntenut nahoissaan maailman muutoksen. Ennen muutos kesti monta sukupolvea, nyt tietotekniikka on muuttanut yhden sukupolven todellisuuden käsitystä. Esimerkiksi agraariyhteiskunnan aika kesti tuhansia vuosia, kunnes se vaihtui teolliseen yhteiskuntaan. Nyt tietoyhteiskunnassa olemme jo bioyhteiskunnan porteilla. Ehdimmekö mukaan muutoksen vauhtiin? Vanhat ilmiöt seuraavat toki mukana, mutta kovasti muuntuneina.
Vaivihkaa tapahtuu myös kulttuurista eriarvoistumista: osa ihmisistä syntyy sisälle asioihin, osa tipahtaa kyydistä. Ihmisellä kun on sisäinen maisema, jossa on varhain opittuja asioita, joilla jäsentää maailmaa jatkuvasti. Kun on oppinut yhden tavan toimia, pitää siitä kiinni jatkuvasti. Joutuu kysymään itseltään, uraudunko paikalleni ? Tai riittääkö minulla kriittisyyttä olla uimatta mukaan asioihin, joita vierastan.
Työ on muuttunut luonteeltaan kuin huomaamatta. Tuotantoprosesseja hallitaan tietotekniikan avulla. Yritysten koko voi pienentyä, mutta rahavirrat kasvavat. Kaikille ei riitä työtä. Samalla moni asia odottaa tekijäänsä. Emme todellakaan elä enää palveluyhteiskunnassa! Monet ennen sujuneet asiat on muuttuneet asiakkaan kannalta hankaliksi ja kasvottomiksi.
Bioyhteiskunta on tuonut geenitekniikan: viljelykasveja jalostetaan, eläimiä ja ihmisiä muokataan. Gloonaus kiinnostaa. Pyritään kehittämään tietyntyyppistä ihmistä. Millaista? Kenen ihmiskuvan mukaista, kuka sanelee arvot? Sairauden hoidossa perimää manipuloidaan. Biologisista ilmiöistä tulee keskeisiä kehitysilmiöitä. Onko ihminen Jumalan kuva teologiassakaan? Alkaako ihminen olla vain ihmisen kuva?
Kun ennusteista siirrytään skenaarioihin, vaihtoehtoisiin kehityspolkuihin, ketkä määräävät pelisäännöt?
Miten erottaa heikot signaalit vahvoista? Heikko signaali näyttäytyy jossain valtavirran reunoilla, mutta vahvistuessaan voi tulla muutoksen vaikuttajaksi.
Megatrendit ovat vahvoja muutoksia. Niitä ovat eittämättä jo: väestön kasvu maapallolla (meidän aikanamme väestö on kolminkertaistunut ) ,väistämätön ilmastomuutos ja globalisaatio, joka myös kehittyi vähitellen: löytöretkien, kolonialismin, maailmankaupan, tietotekniikan ja reaaliaikaisten pörssikurssien kautta.
Mihin tulevaisuus meitä haastaa? Ainakin verkostoitumiseen ja kestävään kehitykseen, kehittämään ekologisia ja sosiaalisia arvojamme.
Aika usein kirjallisuus ja taide ovat edelläkävijöitä heikkojen signaalien ymmärtämisessä. Itselleni yksi pysäyttävimmistä viime vuosina lukemistani kirjoita oli Margiaret Atwoodin Herran tarhurit. Sitä lukiessani olin hyytyä ja ihmettelin, mistä kumman maailmasta hän kirjoittaa, kunnes aloin huomata, ettei kuvausta tarvitse etsiä kovin kaukaa.
Olen hahmotellut tässä karttaa. Miten henkilökohtaisesti osaisin siinä kulkea viisaasti? Jokaisella on itsensä verran askeleita.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
torstai 14. maaliskuuta 2013
RAAMATUSSA NAISET EI VAIKENE
Hesari uutisoi, että Luther-Säätiön seurakunnat perustavat oman hiippakunnan naispappeuden vuoksi.
Eilen osui käteeni neljän vuoden takainen haastattelu Aamupostissa, jossa Eveliina Korpela on kirjannut käsityksiäni naisen toimimisesta pappina. Huomasin, että olen edelleen sanojeni takana:
" Pirkko Arolan mukaan kirkkohistoria on täynnä samanlaisia opillisia kiistoja ( kuin naispappeus ).- Joka sukupolvella on joku kipukohta. Jo alkuseurakunnassa oli monenlaisia näkemyksiä ja ristiriitoja, Arola muistuttaa. Hänen on helppo ymmärtää naispappeuden vastustajia.- Meillä jokaisella on omat sokeat pisteemme. Minusta ei ole kovin traagista, jos joku ei hyväksy naispappeutta, enhän minäkään hyväksy kaikkea, - Ne, jotka vastustavat naispappeutta joidenkin raamatunkohtien perusteella, ovat Arolan mukaan väärillä jäljillä. Raamattu on kirjoitettu patriarkaalisessa, naista kontrolloivassa yhteiskunnassa, mikä näkyy väistämättä myös kirjoittajien sananvalinnoissa ja asenteissa.- Olen usein ihmetellyt esimerkiksi ensimmäisen korinttilaiskirjeen kohtaa, jossa Paavali kertoo Jeesuksen ilmestyneen ensin Pietarille, sitten muille opetuslapsille. Evankeliumien mukaan Jeesus ilmestyi ensimmäisenä Marialle , minkä Paavali varmasti tiesi. Miksi hän sitten jätti sen mainitsematta? Ehkä sen vuoksi, että naisen todistus ei ollut tuossa yhteiskunnassa minkään arvoinen, Arola pohtii.
Arola valmistui teologian maisteriksi 1970-luvun alussa, jolloin papin virka ei vielä auennut naisille. Vuonna 1974 hän aloitti lehtorina Riihimäen seurakunnassa.- Kun ensimmäiset naispapit vihittiin vuonna 1988, en ollut vielä itse valmis papiksi, sillä minulla oli lehtorin kutsumus, Arola sanoo. Naispappeuden myötä lehtorinvirat hävisivät monista seurakunnista. Se on Arolan mukaan sääli, sillä myös lehtoreille olisi tarvetta- niin miehille kuin naisillekin.- Papilla on vähemmän aikaa yhteiskunnalliselle ja arjen tavoittavalle työlle, koska kirkolliset toimitukset hallitsevat papin ajankäyttöä melkoisesti. Lehtorina voi helpommin murtaa rajoja ja kokeilla kaikenlaista uutta, Arola sanoo.Jos Arola olisi lehtori, hän käyttäisi aikaa ilmastonmuutoksen työstämiseen.- Seurakunnalla ja kirkolla pitäisi olla myös ekologinen tavoite. Mikä on meidän ekologinen jalanjälkemme omissa tehtävissämme? Miten koko seurakuntana elämme ekologisesti? Mitä on se "varjeleminen", joka alkaa olla ajankohtaisempaa kuin viljeleminen? Arola miettii.
Pienen kypsyttelyn ja pohdinnan jälkeen Arola vihittiin lopulta papiksi vuonna 1993. Hän ei odottanut pappisvihkimykseltä suuria, olihan hän toiminut seurakuntatyössä lehtorina jo 19 vuoden ajan.- Pappisvihkimys oli kuitenkin todella merkittävä kokemus, yksi elämän helmistä. Ulkoiset puitteetkin olivat upeat, sillä Tampereen tuomiokirkko oli loppiaisena kauneimmillaan. Sen lisäksi siunaus ja esirukous tuntuivat todella tärkeiltä. Minut lähetettiin sekä vanhaan, että uuteen, Arola muistelee.
Papiksi kasvaminen on ollut elämänmittainen prosessi. -Tehtävään pitää heittäytyä tunteen, ymmärryksen ja taidon kautta, eikä työtä voi tehdä vain toisella kädellä ja haukotellen. Papin tulee olla valveill joka hetki ja kaikki aistit herkkinä, Arola toteaa. Hänen mukaansa papintyön kulmakiviä ovat kaste, ehtoollinen, sielunhoito ja Sanan julistus.- Tärkeää on myös tukea ihmistä surussa. Surussa ihminen on iankaikkisuuden porteilla, Arola sanoo.
Arolan ajatuksia kuunnellessa koko sukupuoli-keskustelu tuntuu toisarvoiselta. "
Eilen osui käteeni neljän vuoden takainen haastattelu Aamupostissa, jossa Eveliina Korpela on kirjannut käsityksiäni naisen toimimisesta pappina. Huomasin, että olen edelleen sanojeni takana:
" Pirkko Arolan mukaan kirkkohistoria on täynnä samanlaisia opillisia kiistoja ( kuin naispappeus ).- Joka sukupolvella on joku kipukohta. Jo alkuseurakunnassa oli monenlaisia näkemyksiä ja ristiriitoja, Arola muistuttaa. Hänen on helppo ymmärtää naispappeuden vastustajia.- Meillä jokaisella on omat sokeat pisteemme. Minusta ei ole kovin traagista, jos joku ei hyväksy naispappeutta, enhän minäkään hyväksy kaikkea, - Ne, jotka vastustavat naispappeutta joidenkin raamatunkohtien perusteella, ovat Arolan mukaan väärillä jäljillä. Raamattu on kirjoitettu patriarkaalisessa, naista kontrolloivassa yhteiskunnassa, mikä näkyy väistämättä myös kirjoittajien sananvalinnoissa ja asenteissa.- Olen usein ihmetellyt esimerkiksi ensimmäisen korinttilaiskirjeen kohtaa, jossa Paavali kertoo Jeesuksen ilmestyneen ensin Pietarille, sitten muille opetuslapsille. Evankeliumien mukaan Jeesus ilmestyi ensimmäisenä Marialle , minkä Paavali varmasti tiesi. Miksi hän sitten jätti sen mainitsematta? Ehkä sen vuoksi, että naisen todistus ei ollut tuossa yhteiskunnassa minkään arvoinen, Arola pohtii.
Arola valmistui teologian maisteriksi 1970-luvun alussa, jolloin papin virka ei vielä auennut naisille. Vuonna 1974 hän aloitti lehtorina Riihimäen seurakunnassa.- Kun ensimmäiset naispapit vihittiin vuonna 1988, en ollut vielä itse valmis papiksi, sillä minulla oli lehtorin kutsumus, Arola sanoo. Naispappeuden myötä lehtorinvirat hävisivät monista seurakunnista. Se on Arolan mukaan sääli, sillä myös lehtoreille olisi tarvetta- niin miehille kuin naisillekin.- Papilla on vähemmän aikaa yhteiskunnalliselle ja arjen tavoittavalle työlle, koska kirkolliset toimitukset hallitsevat papin ajankäyttöä melkoisesti. Lehtorina voi helpommin murtaa rajoja ja kokeilla kaikenlaista uutta, Arola sanoo.Jos Arola olisi lehtori, hän käyttäisi aikaa ilmastonmuutoksen työstämiseen.- Seurakunnalla ja kirkolla pitäisi olla myös ekologinen tavoite. Mikä on meidän ekologinen jalanjälkemme omissa tehtävissämme? Miten koko seurakuntana elämme ekologisesti? Mitä on se "varjeleminen", joka alkaa olla ajankohtaisempaa kuin viljeleminen? Arola miettii.
Pienen kypsyttelyn ja pohdinnan jälkeen Arola vihittiin lopulta papiksi vuonna 1993. Hän ei odottanut pappisvihkimykseltä suuria, olihan hän toiminut seurakuntatyössä lehtorina jo 19 vuoden ajan.- Pappisvihkimys oli kuitenkin todella merkittävä kokemus, yksi elämän helmistä. Ulkoiset puitteetkin olivat upeat, sillä Tampereen tuomiokirkko oli loppiaisena kauneimmillaan. Sen lisäksi siunaus ja esirukous tuntuivat todella tärkeiltä. Minut lähetettiin sekä vanhaan, että uuteen, Arola muistelee.
Papiksi kasvaminen on ollut elämänmittainen prosessi. -Tehtävään pitää heittäytyä tunteen, ymmärryksen ja taidon kautta, eikä työtä voi tehdä vain toisella kädellä ja haukotellen. Papin tulee olla valveill joka hetki ja kaikki aistit herkkinä, Arola toteaa. Hänen mukaansa papintyön kulmakiviä ovat kaste, ehtoollinen, sielunhoito ja Sanan julistus.- Tärkeää on myös tukea ihmistä surussa. Surussa ihminen on iankaikkisuuden porteilla, Arola sanoo.
Arolan ajatuksia kuunnellessa koko sukupuoli-keskustelu tuntuu toisarvoiselta. "
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Raamattukioskilla
Maaliskuu alkoi ja päivä toi mukanaan auringonpaisteen pitkästä aikaa. Kävelimme Montreuxin rantakadulla ja seisahduimme katsomaan, miten kalastajavene pyörähti Genevejärvelle lokkiparvi vanavedessään. Lapsenlapset juoksivat innoissaan tutkimassa paikkoja. Palmu oli saanut yhden vihreän uuden viuhkan latvaansa ja keltaisia kukkia nousi maasta. Rantakatu Alppien katveessa näytti meille yhä uusia puistoja: soitinpuisto , lähes orkesteri, eri materiaaleista tehtyjä satuhahmoja ja eläimiä leikkipuistoissa, maineikkaat laulajat Ella Fitzgeraldista alkaen olivat saaneet patsaansa jalustoilleen suu lauluun auenneena. Pari päivää aikaisemmin Nyonissa olin kuvannut lastenlapsia korkean Julius Caesarin patsaan alla. Hän oli roomalaisajalla perustanut kaupungin. Vanhaa ja uutta!
Kivisten rakennuskolossien keskellä kyyhötti puinen, vaatimaton pieni rakennus. Katonrajassa oli kyltti KIOSQUE BIBLIQUE. Menin uteliaana lähemmäksi. Kioski oli suljettu. Miksi se oikein seisoi siinä rantakadulla? Sitten huomasin pieniä tauluja, joissa oli kirjoitusta.
Car Dieu a tant aime le mond qui`il a donne son Fils unique , afin que quiconque croit en lui ne perisse point, mais qu`il ait la vie eternelle. JEAN 3:16 Seitsemällä eri kielellä löytyi myös toinen tuttu raamatunkohta : Usko, että Jeesus Kristus on Herra, niin pelastut. Raamattukioski, todellakin!
Mielessäni alkoi soida - Jumala rakasti maailmaa niin paljon! Katselin ohikulkevia ihmisiä, seurailin silmilläni puolisoa, vävyä ja innostuneita lapsenlapsia. Meitä kaikkia on Jumala rakastanut. Hän on luonut ja antanut tämän kaiken - nuo jylhät vuodet, tuon välkkyvän veden ja kimaltavan horisontin ja tämän kevättä lupailevan ilman. Hän lähetti rakkaan Poikansa pelastajaksemme, ettemme menettäisi elämää, vaan se jatkuisi ikuisesti hänen kanssaan.
Tämä hiljentyminen rantakadulla jäi syväelämykseksi kaiken värikkään, kiinnostavan ja mukavan keskellä.
Kaikki loppuu aikanaan, niin kuin tämä matkakin. Kotona vastassa oli lehtipino ja vellova keskustelu kirkon demoneista. Sitä lukiessa oli pakko pitää kiinni raamattukioskin punaisesta langasta, pienoisevankeliumista.
Pirkko Arola
Kivisten rakennuskolossien keskellä kyyhötti puinen, vaatimaton pieni rakennus. Katonrajassa oli kyltti KIOSQUE BIBLIQUE. Menin uteliaana lähemmäksi. Kioski oli suljettu. Miksi se oikein seisoi siinä rantakadulla? Sitten huomasin pieniä tauluja, joissa oli kirjoitusta.
Car Dieu a tant aime le mond qui`il a donne son Fils unique , afin que quiconque croit en lui ne perisse point, mais qu`il ait la vie eternelle. JEAN 3:16 Seitsemällä eri kielellä löytyi myös toinen tuttu raamatunkohta : Usko, että Jeesus Kristus on Herra, niin pelastut. Raamattukioski, todellakin!
Mielessäni alkoi soida - Jumala rakasti maailmaa niin paljon! Katselin ohikulkevia ihmisiä, seurailin silmilläni puolisoa, vävyä ja innostuneita lapsenlapsia. Meitä kaikkia on Jumala rakastanut. Hän on luonut ja antanut tämän kaiken - nuo jylhät vuodet, tuon välkkyvän veden ja kimaltavan horisontin ja tämän kevättä lupailevan ilman. Hän lähetti rakkaan Poikansa pelastajaksemme, ettemme menettäisi elämää, vaan se jatkuisi ikuisesti hänen kanssaan.
Tämä hiljentyminen rantakadulla jäi syväelämykseksi kaiken värikkään, kiinnostavan ja mukavan keskellä.
Kaikki loppuu aikanaan, niin kuin tämä matkakin. Kotona vastassa oli lehtipino ja vellova keskustelu kirkon demoneista. Sitä lukiessa oli pakko pitää kiinni raamattukioskin punaisesta langasta, pienoisevankeliumista.
Pirkko Arola
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)