Jostain mieleeni muistui Tove Janssonin ajatus: Mitä
pienempi itse on sitä suurempi joulu tulee. Pieni ja suuri alkoivat kieppua lomittain
mielessäni, joulun pienet ja suuret. Molempia löytyi ensimmäisenä jouluna,
nytkin ja ne vaihtavat paikkaa.
Paimenet olivat aikansa suuria. Lampaat muodostivat tärkeän
omaisuuden, ei heikkoja lähetetty niitä paimentamaan. Rosvoja ja petoja vastaan
tarvittiin voimakkaat ja vahvat vartijat. Kaksoisvirranmaasta tulleet
tähtientutkijat edustivat aikansa viisaita tiedemiehiä, suuria, joilla oli
varaa matkustaa tähden perässä kalleuksia kantamuksissaan. Heistä kaikista
kerrotaan miten he heittäytyivät Jeesus-lapsen eteen. Tunnistivat suuren,
muuttuivat pieniksi.
Ehkä myös lapsen vanhempien mieliala vaihteli, hetkittäin
tärkeän tehtävän aavistus täytti heidät voimalla, hetkittäin he olivat
ymmällään, avuttomia ja mylläkästä väsyneitä.
Tähti loisti muita suurempana Jumalan taivaalla tehtäväänsä
suorittaessaan. Taivaan enkelisotajoukko säteili mahtavuutta ja Jumalan viesti
oli vastaansanomaton. Se vakuutti rauhaa ja iloa, hyvää tahtoa koko
ihmiskunnalle.
Entä Jeesus-lapsi, oliko hän suuri vai pieni? Ihan varmasti
molempia, niin kuin lapset tänäänkin. Hän on koskettanut miljoonia ja koskettaa
yhä, auttaa tulemaan pimeästä valoon ja vaikuttaa maailmassamme pieniin
ja suuriin asioihin.
Entä me, minkä kokoisia me olemme jouluseimellä? Oikeastaan
vain Jumalan rakkaus voi tehdä meistä oikeankokoisia. Kun on rakastettu
ei ole liian pieni eikä liian suuri, vaan juuri sopivan kokoinen.