PIENI SYDÄN KIIREHDI

Olin joulukuisena lauantai-iltana Turun tuomiokirkossa Resonus-kuoron konsertissa. Kokemus oli hetkittäin ylimaallinen. Keskiaikaisessa katedraalissa laulu ja säestävät soittimet pääsivät oikeuksiinsa. Kaikki oli kaunista, suurta ja mahtavaa Jumalan kunniaksi.

Jostain mieleeni muistui Tove Janssonin ajatus: Mitä pienempi itse on sitä suurempi joulu tulee. Pieni ja suuri alkoivat kieppua lomittain mielessäni, joulun pienet ja suuret. Molempia löytyi ensimmäisenä jouluna,  nytkin ja ne vaihtavat paikkaa.

Paimenet olivat aikansa suuria. Lampaat muodostivat tärkeän omaisuuden, ei heikkoja lähetetty niitä paimentamaan. Rosvoja ja petoja vastaan tarvittiin voimakkaat ja vahvat vartijat. Kaksoisvirranmaasta tulleet tähtientutkijat edustivat aikansa viisaita tiedemiehiä, suuria, joilla oli varaa matkustaa tähden perässä kalleuksia kantamuksissaan. Heistä kaikista kerrotaan miten he heittäytyivät Jeesus-lapsen eteen. Tunnistivat suuren, muuttuivat pieniksi.

Ehkä myös lapsen vanhempien mieliala vaihteli, hetkittäin tärkeän tehtävän aavistus täytti heidät voimalla, hetkittäin he olivat ymmällään, avuttomia ja mylläkästä väsyneitä.

Tähti loisti muita suurempana Jumalan taivaalla tehtäväänsä suorittaessaan. Taivaan enkelisotajoukko säteili mahtavuutta ja Jumalan viesti oli vastaansanomaton. Se vakuutti rauhaa ja iloa, hyvää tahtoa koko ihmiskunnalle.

Entä Jeesus-lapsi, oliko hän suuri vai pieni? Ihan varmasti molempia, niin kuin lapset tänäänkin. Hän on koskettanut miljoonia ja koskettaa yhä, auttaa tulemaan pimeästä valoon ja vaikuttaa maailmassamme pieniin  ja suuriin asioihin.

Entä me, minkä kokoisia me olemme jouluseimellä? Oikeastaan vain Jumalan rakkaus  voi tehdä meistä oikeankokoisia. Kun on rakastettu ei ole liian pieni eikä liian suuri, vaan juuri sopivan kokoinen.

 

 

 

 

ENKELIT KATEKISMUKSESSA

Luin Esko Miettisen kiinnostavan ja ajankohtaisen kirjan Taivaallisia vieraita, kristillinen enkeliperinne Suomessa, Kirjapaja 2012. Teologin tietämyksellä ja toimittajan sujuvuudella hän käy haravoimaan suomalaista enkeliperinnettä. Lukemisen arvoinen kirja!Itseäni  pysähdytti erityisesti kirkkomme kolmen viimeisen katekismuksen linjaukset enkeleistä. Edustavathan ne kirkon virallista ääntä, jonka mukaan monet pienemmät sananselittäjät kulkevat opetuksissaan.

Vuoden 1923 katekismuksessa, joka syntyi piispa Erkki Kailan johdolla, " Enkelit ovat näkymättömässä maailmassa asuvia henkiolentoja. Osa heistä on hyviä henkiä, joiden tehtävinä ovat Jumalan ylistäminen ja hänen antamiensa tehtävien toimittaminen. Osa enkeleistä on Jumalaa vastustavia pahoja henkiä."

Kaila kirjoitti saarnakokoelmassaan Etsiville v. 1926, että pimeyden valtakunnan olemassaolon voi päätellä ympäröivän maailman suurista ongelmista. Pahuus esiintyy eri aikakausina eri muodoissa. Joskus se on rahan jumalointia, joskus taas kaiken arkipäistä korkeammalle kohoavan kieltävää kuivaa järkeisoppia.

Vuoden 1948 katekismus sorvattiin piispa Eino Sormusen johdolla. Ehdotuksessa ei ollut mitään enkeleistä. Kirkolliskokousedustajat eivät hyväksyneet tätä. Siihen ehdotettiin lisättäväksi: "Jumala on sanallaan luonut kaiken, mikä on olemassa, sekä näkyväisen, että näkymättömän maailman. Näkymättömään maailmaan kuuluvat enkelit. "
Rovasti Peltonen ehdotti vielä lisättäväksi: "Näkymättömään maailmaan kuuluvat enkelit, joista osa on luopunut Jumalasta, muodostaen pimeyden valtakunnan. Näitä Jumalasta luopuneita enkeleitä sanotaan pahoiksi hengiksi."
Äänestyksessä tämä Peltosen lisäys hävisi. Langenneet enkelit hävisivät katekismuksesta. ( Mutta eivät toki Raamatusta! )

Meidän nykyinen katekismuksemme vuodelta 1999 on piispa Eero Huovisen käsialaa. Siinä puolestaan on yksi lause enkeleistä:" Enkelit Jumala on luonut tahtonsa ja rakkautensa sanansaattajiksi."
Jumalan vastavoima on kyllä näkyvissä katekismuksessa "päästä meidät pahasta" kohdan selityksessä.
Esko Miettinen tiivistää luterilaisen enkeliopin kolmeen teesiin sivulla 136. Itse olen myös valmis allekirjoittamaan ne kaikki. Jos asia kiinnostaa, kannattaa kaivaa Miettisen kirja esiin ja lukea se.
Suosittelen lämpimästi.

MEGATRENDIEN MAAILMASSA

Nuorin tyttäreni totesi kerran: te menette nettiin, nuoret alkaa olla netissä koko ajan!

Jäimme puolison kanssa pohtimaan maailman muutoksia. Meidän sukupolvemme on tuntenut nahoissaan maailman muutoksen. Ennen muutos kesti monta sukupolvea, nyt tietotekniikka on muuttanut yhden sukupolven todellisuuden käsitystä. Esimerkiksi agraariyhteiskunnan aika kesti tuhansia vuosia, kunnes se vaihtui teolliseen yhteiskuntaan. Nyt tietoyhteiskunnassa olemme jo bioyhteiskunnan porteilla. Ehdimmekö mukaan muutoksen vauhtiin? Vanhat ilmiöt seuraavat toki mukana, mutta kovasti muuntuneina.

Vaivihkaa tapahtuu myös kulttuurista eriarvoistumista: osa ihmisistä syntyy sisälle asioihin, osa tipahtaa kyydistä. Ihmisellä kun on sisäinen maisema, jossa on varhain opittuja asioita, joilla jäsentää maailmaa jatkuvasti. Kun on oppinut yhden tavan toimia, pitää siitä kiinni jatkuvasti. Joutuu kysymään itseltään, uraudunko paikalleni ? Tai riittääkö minulla kriittisyyttä olla uimatta mukaan asioihin, joita vierastan.

Työ on muuttunut luonteeltaan kuin huomaamatta. Tuotantoprosesseja hallitaan tietotekniikan avulla. Yritysten koko voi pienentyä, mutta rahavirrat kasvavat. Kaikille ei riitä työtä. Samalla moni asia odottaa tekijäänsä. Emme todellakaan elä enää palveluyhteiskunnassa! Monet ennen sujuneet asiat on muuttuneet asiakkaan kannalta hankaliksi ja kasvottomiksi.

Bioyhteiskunta on tuonut geenitekniikan: viljelykasveja jalostetaan, eläimiä ja ihmisiä muokataan. Gloonaus kiinnostaa. Pyritään kehittämään tietyntyyppistä ihmistä. Millaista? Kenen ihmiskuvan mukaista, kuka sanelee arvot? Sairauden hoidossa perimää manipuloidaan. Biologisista ilmiöistä tulee keskeisiä kehitysilmiöitä. Onko ihminen Jumalan kuva teologiassakaan? Alkaako ihminen olla vain ihmisen kuva?

Kun ennusteista siirrytään skenaarioihin, vaihtoehtoisiin kehityspolkuihin, ketkä määräävät pelisäännöt?
Miten erottaa heikot signaalit vahvoista? Heikko signaali näyttäytyy jossain valtavirran reunoilla, mutta vahvistuessaan voi tulla muutoksen vaikuttajaksi.
Megatrendit ovat vahvoja muutoksia. Niitä ovat eittämättä jo: väestön kasvu maapallolla (meidän aikanamme väestö on kolminkertaistunut ) ,väistämätön ilmastomuutos ja globalisaatio, joka myös kehittyi vähitellen: löytöretkien, kolonialismin, maailmankaupan, tietotekniikan ja reaaliaikaisten pörssikurssien kautta.

Mihin tulevaisuus meitä haastaa? Ainakin verkostoitumiseen ja kestävään kehitykseen, kehittämään ekologisia ja sosiaalisia arvojamme.

Aika usein kirjallisuus ja taide ovat edelläkävijöitä heikkojen signaalien ymmärtämisessä. Itselleni yksi pysäyttävimmistä viime vuosina lukemistani kirjoita oli Margiaret  Atwoodin Herran tarhurit. Sitä lukiessani olin hyytyä ja ihmettelin, mistä kumman maailmasta hän kirjoittaa, kunnes aloin huomata, ettei kuvausta tarvitse etsiä kovin kaukaa.

Olen hahmotellut tässä karttaa. Miten henkilökohtaisesti osaisin siinä kulkea viisaasti?  Jokaisella on itsensä verran askeleita.

RAAMATUSSA NAISET EI VAIKENE

Hesari uutisoi, että Luther-Säätiön seurakunnat perustavat oman hiippakunnan naispappeuden vuoksi.
Eilen osui käteeni neljän vuoden takainen haastattelu Aamupostissa,  jossa Eveliina Korpela on kirjannut käsityksiäni naisen toimimisesta pappina. Huomasin, että olen edelleen sanojeni takana:

" Pirkko Arolan mukaan kirkkohistoria on täynnä samanlaisia opillisia kiistoja ( kuin naispappeus ).- Joka sukupolvella on joku kipukohta. Jo alkuseurakunnassa oli monenlaisia näkemyksiä ja ristiriitoja, Arola muistuttaa. Hänen on helppo ymmärtää naispappeuden vastustajia.- Meillä jokaisella on omat sokeat pisteemme. Minusta ei ole kovin traagista, jos joku ei hyväksy naispappeutta, enhän minäkään hyväksy kaikkea, -  Ne, jotka vastustavat naispappeutta joidenkin raamatunkohtien perusteella, ovat Arolan mukaan väärillä jäljillä. Raamattu on kirjoitettu patriarkaalisessa, naista kontrolloivassa yhteiskunnassa, mikä näkyy väistämättä myös kirjoittajien sananvalinnoissa ja asenteissa.- Olen usein ihmetellyt esimerkiksi ensimmäisen korinttilaiskirjeen kohtaa, jossa Paavali kertoo Jeesuksen ilmestyneen ensin Pietarille, sitten muille opetuslapsille. Evankeliumien mukaan Jeesus ilmestyi ensimmäisenä Marialle , minkä Paavali varmasti tiesi. Miksi hän sitten jätti sen mainitsematta? Ehkä sen vuoksi, että naisen todistus ei ollut tuossa yhteiskunnassa minkään arvoinen, Arola pohtii.
Arola valmistui teologian maisteriksi 1970-luvun alussa, jolloin papin virka ei vielä auennut naisille. Vuonna 1974 hän aloitti lehtorina Riihimäen seurakunnassa.- Kun ensimmäiset naispapit vihittiin vuonna 1988, en ollut vielä itse valmis papiksi, sillä minulla oli lehtorin kutsumus, Arola sanoo. Naispappeuden myötä lehtorinvirat hävisivät monista seurakunnista. Se on Arolan mukaan sääli, sillä myös lehtoreille olisi tarvetta- niin miehille kuin naisillekin.- Papilla on vähemmän aikaa yhteiskunnalliselle ja arjen tavoittavalle työlle, koska kirkolliset toimitukset hallitsevat papin ajankäyttöä melkoisesti. Lehtorina voi helpommin murtaa rajoja ja kokeilla kaikenlaista uutta, Arola sanoo.Jos Arola olisi lehtori, hän käyttäisi aikaa ilmastonmuutoksen työstämiseen.- Seurakunnalla ja kirkolla pitäisi olla myös ekologinen tavoite. Mikä on meidän ekologinen jalanjälkemme omissa tehtävissämme? Miten koko seurakuntana elämme ekologisesti? Mitä on se "varjeleminen", joka alkaa olla ajankohtaisempaa kuin viljeleminen? Arola miettii.
Pienen kypsyttelyn ja pohdinnan jälkeen Arola vihittiin lopulta papiksi vuonna 1993. Hän ei odottanut pappisvihkimykseltä suuria, olihan hän toiminut seurakuntatyössä lehtorina jo 19 vuoden ajan.- Pappisvihkimys oli kuitenkin todella merkittävä kokemus, yksi elämän helmistä. Ulkoiset puitteetkin olivat upeat, sillä Tampereen tuomiokirkko oli loppiaisena kauneimmillaan. Sen lisäksi siunaus ja esirukous tuntuivat todella tärkeiltä. Minut lähetettiin sekä vanhaan, että uuteen, Arola muistelee.
Papiksi kasvaminen on ollut elämänmittainen prosessi. -Tehtävään pitää heittäytyä tunteen, ymmärryksen ja taidon kautta, eikä työtä voi tehdä vain toisella kädellä ja haukotellen. Papin tulee olla valveill joka hetki ja kaikki aistit herkkinä, Arola toteaa. Hänen mukaansa papintyön kulmakiviä ovat kaste, ehtoollinen, sielunhoito ja Sanan julistus.- Tärkeää on myös tukea ihmistä surussa. Surussa ihminen on iankaikkisuuden porteilla, Arola sanoo.
Arolan ajatuksia kuunnellessa koko sukupuoli-keskustelu tuntuu toisarvoiselta. "

Raamattukioskilla

Maaliskuu alkoi ja päivä toi mukanaan auringonpaisteen pitkästä aikaa. Kävelimme Montreuxin rantakadulla ja seisahduimme katsomaan, miten kalastajavene pyörähti Genevejärvelle lokkiparvi vanavedessään. Lapsenlapset juoksivat innoissaan tutkimassa paikkoja. Palmu oli saanut yhden vihreän uuden viuhkan latvaansa ja keltaisia kukkia nousi maasta. Rantakatu Alppien katveessa näytti meille yhä uusia puistoja: soitinpuisto , lähes orkesteri, eri materiaaleista tehtyjä satuhahmoja ja eläimiä leikkipuistoissa, maineikkaat laulajat Ella Fitzgeraldista alkaen olivat saaneet patsaansa jalustoilleen suu lauluun auenneena. Pari päivää aikaisemmin Nyonissa olin kuvannut lastenlapsia korkean Julius Caesarin patsaan alla. Hän oli roomalaisajalla perustanut kaupungin. Vanhaa ja uutta!

 Kivisten rakennuskolossien keskellä kyyhötti puinen, vaatimaton pieni rakennus. Katonrajassa oli kyltti KIOSQUE BIBLIQUE. Menin uteliaana lähemmäksi. Kioski oli suljettu. Miksi se oikein seisoi siinä rantakadulla? Sitten huomasin pieniä tauluja, joissa oli kirjoitusta.

Car Dieu a tant aime le mond qui`il a donne son Fils unique , afin que quiconque croit en lui ne perisse point, mais qu`il ait la vie eternelle. JEAN 3:16 Seitsemällä eri kielellä löytyi myös toinen  tuttu raamatunkohta : Usko, että Jeesus Kristus on Herra, niin pelastut.  Raamattukioski, todellakin!

Mielessäni alkoi soida - Jumala rakasti maailmaa niin paljon! Katselin ohikulkevia ihmisiä, seurailin silmilläni puolisoa, vävyä ja innostuneita lapsenlapsia. Meitä kaikkia on Jumala rakastanut. Hän on luonut ja antanut tämän kaiken - nuo jylhät vuodet, tuon välkkyvän veden ja kimaltavan horisontin ja tämän kevättä lupailevan ilman. Hän lähetti rakkaan Poikansa pelastajaksemme, ettemme menettäisi elämää, vaan se jatkuisi ikuisesti hänen kanssaan.

Tämä hiljentyminen rantakadulla jäi syväelämykseksi kaiken värikkään, kiinnostavan ja mukavan keskellä.

Kaikki loppuu aikanaan, niin kuin tämä matkakin. Kotona vastassa oli lehtipino ja vellova keskustelu kirkon demoneista. Sitä lukiessa oli pakko pitää kiinni raamattukioskin punaisesta langasta, pienoisevankeliumista.

Pirkko Arola

Ystävänpäivänä

Posti on tuonut ystävänpäivän kortteja kuin muistutuksena lähestyvästä ystävänpäivästä.
Pysähdyin pohtimaan ystävyyttä ja ajattelemaan ystäviäni.

Takavuosina, kun elin lapsiperheen elämää ja rinnalla oli työtovereita yhteisen tekemisen touhussa ja työ vielä oli pitkälti ihmissuhdetyötä jäivät ystävät välillä kesannolle. Nyt eläkkeellä he ovat saaneet toisenlaisen paikan elämässä. "Muu uutena, mutta ystävät vanhana", sanoo intialainen sananlasku. Vanhassa ystävässä on tuttu, turvallinen ajan patina. Hänen arvonsa on kestänyt elämän pyörteissä. Paljon yhteistä on koettu, eikä se haittaa, vaikka siitä olisi vuosikymmeniä. Jos he ovat tunteneet minut jo lapsena ja nuorena monet asiat ymmärretään jopa sanoitta. Mikään ei ole kuitenkaan pysyvää. Seitsemän rakasta ystävää olen jo saatellut tästä elämästä. Heille tekee mieli sytyttää ystävänpäivän kynttilä. Kiitos heistä jokaisesta!

Kiitos myös jokaisesta vanhasta ja uudemmasta ystävästä, jonka voin vielä kohdata täällä elämässä!
Ystävyys ei katso ikää. Jotkut ystäväni ovat yli kymmenen vuotta minua vanhempia, toiset samanverran nuorempia. Elämä on rikasta, kun eri-ikäiset ystävät hipaisevat erilaisia asioita minussa. Tietysti ikätovereiden kanssa on jaettu tärkeät koulu-ja opiskeluvuodet ja yhteiset pikkulapsiperheiden arjet. Kiitos jokaisesta eri-ikäisestä ystävästä, jonka kanssa saan jakaa tätä mielenkiintoista elämää!

Ei elämä pysy paikallaan. Uusia kiinnostavia asioita tulee edelleen elämään ja sitä kautta uusia ihmisiä ja ystävyyden siemeniä. Vanheneminen ei ole onneksi vain luopumista, vaan myös löytämistä!

Mitä on ystävyys? Yhtä moniselitteistä kuin elämäkin!
- Kohtaamista, asioiden jakamista, toiselta oppimista, yhteisten tavoitteiden eteen työskentelyä,  hervotonta naurua, vaihtokauppaa, hyvän toivomista toiselle, uskollisuutta, suurpiirteisyyttä, kiintymystä, rinnalla pysymistä vaikeuksissa, turvallisuutta, seikkailua, toisen puolesta rukoilemista. Ja vielä paljon muuta, sanatontakin.
Uskonystävyys on kolmisäikeistä ystävyyttä, kun usko Jeesukseen yhdistää ja ikuisen elämän toivo. Ei tarvitse sanoa hyvästi vaan näkemiin. Taivaallisen ystävyyden salaisuus on vielä edessäpäin.

Pirkko Arola

ELÄKÖÖN LAULU

Katselin pitkästä aikaa laulukirjaani Tuulien teitä, 101 laulua, Päivä 2006. Kun kirjassa on lauluja kolmelta eri vuosikymmeneltä  siinä pilkahtaa oma, perheeni, ajatteluni ja työni pitkä polku. Jokaisen laulun syntyyn liittyy paikka, hetki, tilanne ja keskustelu. Kaikkia en enää muista, mutta monet nousevat elävinä mieleen. Tahtoisin äiti hevosen laulun taustana on lasten jatkuva kinuaminen: otetaan meille kissa tai koira tai hevonen tai hiiri tai akvaariokaloja... Lauluksi se muuttui, kun vein sanat musiikkiopistolle lasten soitonopettajalle Fridrich Brukille. Onpa kokoelmassa ihka ensimmäinenkin lauluni. Tavattiin kerran ohimennen Kari Tikan kanssa Temppelikadun pihalla.

Miten laulu sitten löytää säveltäjän ja esittäjän itselleen? Se onkin monesti melkoinen matka. Säveltäjä voi löytyä läheltä jostakin yhteistyökuviosta tai asua kaukana, mutta tulla läheiseksi yhteistyön vuosina. Erkki Rajamäen kanssa tavattiin ensi kerran Seinäjoen asemalla, kun tulin hakemaan tangomarkkinoilta palkintoa uudesta tangosta vuonna 1993. Kaksikymmentä vuotta jo siitäkin!  Kolmea säveltäjää en ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut enkä yhdestä heistä ole koskaan kuullut kuin nimen Auli Vuorela. Onkohan nimikin jo vaihtunut vuosien varrella?

Laulukirjani viidestätoista säveltäjästä on kanttoreita kolme, musiikinopettajia kaksi, yksi on psykiatri, yksi hammaslääkäri ja yksi pappi. Muut seitsemän musiikin ammattilaisia eri tavoin. Naisia viisi ja miehiä kymmenen.

Miksi sanoitan lauluja? Sitä en oikeastaan tiedä. Pidän sanoista ja pidän musiikista. Niiden kanssa on mukava puuhata. Harrastus on vain vienyt mukanaan! Edelleen huomaan innostuvani, kun uusi haaste ilmestyy näköpiiriin. Kaikkea ei kai ole vielä sanottu!

Mihin laulut ovat päätyneet? Kun sen tietäisi! Niistäkin kuulee lähinnä pilkahduksia. Vuotuiset Teoston lähettämät listat kertovat missä niitä on esitetty tai julkaistu nuotteina tai cd- levyinä. Kirjan nimilaulun Tuulien teitä olen huomannut saaneen yli 50 julkaisua eri tahoilla.Se on käännetty myös viidelle muulle kielelle.Kaksi vuotta sitten eräs pappi halusi viedä sen Saksaan kirkkopäiville, jonne oli pyydetty tuomaan kotoinen laulu laulettavaksi. Häneltä kuulin, että laulu oli lähtenyt ainakin Chileen, jossa leijoja lennätetään innokkaasti.

 

    1. Lasken matkaan leijan kauneimman.

        Se saa lentää tuulien teitä.

        Toivo nousee yli ulapan.

        Anna rauha. Varjele meitä.

        Anna rauha. Varjele meitä.

 

    2. Laitan matkaan toiveen kauneimman.

        Se saa lentää tuulien teitä.

         Pyyntö kantaa yli maailman:

        Anna rauha, varjele meitä.

        Anna ruha, varjele meitä.

 

Lopetan muistelemisen ja huomaan, että vuoden 2006 jälkeen olen joutunut tai päässyt yhteistyöhön seitsemän uuden säveltäjän kanssa. Mikäs siinä! Nyt on kirjoittamiseen aikaakin eri tavalla kuin ennen. Eläköön laulu!

 

Suuren tähden majatalo

 

Tänä jouluna tulemme taas

kukin omaan kaupunkiimme

verollepantaviksi, punnittaviksi

kuluneen vuoden kantamusta tuoden

     juurillemme, läheistemme luo.

 

Näemme kasvun ja kuihtumisen

     menetyksen ja menestyksen.

 

Tahdon viiden tähden majataloon!

 

Miksi joulu olisi viiden tähden majatalo

puleerattu, täyteen katettu ja kuorrutettu

kaikki aistit tukkoon ruokkiva?

 

Ei, täydellisyys on vain kuplaa, luuloa

pettymysten joulujen päälle liimattua

   kerroskiisseliä, palaneen kinkun kuorta.

 

Miksen voi tyytyä vähempään

tulla vaatimattomana, avoimena

    vähästä nauraen

leikkiin ja lauluun taipuen

yhtä vihreää oksaa nuuhkien?

 

Aina odotan ja joku odottaa minua.

 

Pitelen kädessäni joulun

     ensimmäistä korttia, seimikuvaa

                tähteä.

Ja äkkiä näen:

Joulu syntyi yhden tähden majataloon

pitkän kävelymatkan jälkeen

   pistäville oljille, matkatavarana

                   vähäinen kantamus.

 

Se annettiin lahjana paimenille, tietäjille, eläimille

kaikille joiden katse kantoi sinne asti

joiden korvat kuulivat, miten enkelit puuttuivat

    maailman pimeään  peliin 

lauloivat Jumalan äänellä uudenlaisesti

heleästi, armahtavasti

 

         iloa ja rauhaa

           rauhaa ja iloa.

 

Hetken jokainen seimellä tiesi olevansa perillä

kotona Valon Lasta katsoessaan

ja se riitti.

Sisäisesti kylläisinä he jatkoivat matkaa

    kevyt kantamus mukanaan

ankaruus sulaneena armoksi

tahtoen hyvää toisilleen.

 

Laskin kortin kädestäni ja

sydämeni kaukoputkella aloin nähdä

miten Suuren Tähden Majatalo se olikaan

ja miten minulle kulkee sinne tie.

 

Taas odotan ja joku odottaa minua.

 

Pirkko Arola

AJATUKSIA PYRYISENÄ PÄIVÄNÄ

Kun työssä ollessa sain tai jouduin puhumaan paljon ja välillä pitkästikin nyt olen kääntänyt kelkkani. Nautin, jos osaan tiivistää ja tihentää ajatuksen jopa aforismiin asti. Annappa, valitsen sinulle muutaman tiivisteen kokoelmastani Puu etsii varjoaan, Samuli Parosen seura ry, 2011.

Maailma on avoin ovi.Siihen ei kannata koputtaa.

Vaikka maailma laajenee, avoimia ovia on yhä vähemmän.

Laivan imussa mainingit yhtyvät.

Kun paha jokapäiväistyy, emme tunne sen hajua.

Kalliillakaan hinnalla ei voi maksaa varastettua iloa.Se kuuluu yhä jollekin toiselle.

Saituri tuhlaa elämänsä mahdollisuuksia kukkaronsa säilyttämiseksi.

Surua on vaikea unohtaa. Rakkauden rauniot muistuttavat.

Jokaisen elämä on draama, vaikkei kukaan asettaisi sitä näyttämölle.

Kysymykset, joihin emme saa vastausta odottavat elämän aarrearkussa kuin helmi simpukassa.

Kaipaus on toivon pikkusisar.

Missä taivas ja maa koskettavat toisiaan on ihmisen kotipaikka.